maanantai 9. elokuuta 2021
Rahaa joukkorahoituksella ilman markkinointia?
maanantai 2. elokuuta 2021
Joukkorahoituskampanjan loppukiri
Joukkorahoituskampanjan loppuun vieminen ansaitsee kunnon loppukirin. Onnistunutta loppukiriä varten kampanjan mainostusta lisätään. Kampanjan aikana kertynyttä materiaalia voi tässä vaiheessa kierrättää muistutuksena.
Mainostamiseen liittyy kliseinen sanonta, että siinä vaiheessa, kun alat itse kyllästyä mainostamiseen, olet vasta aloittanut. Vaikka sanonta on klisee, niin omakohtainen kokemukseni mukaan se on myös totta.
Tarkistaakseni asian menin katsomaan Kvääristön Instagramin. Olenhan Kvääristön aktiivinen seuraaja? Tässäkin blogissa olen viitannut heidän kampanjaan jo ainakin kaksi kertaa? Totta kai minä olen hyvin perillä?
Väärin! Siellä oli yli 30 postausta, jotka ovat menneet minulta täysin ohi. Siellä oli lisää infoa hankkeesta, julkkissuositteluja, mm. ja mainokset kolmista eri bileistä. Seuraajamäärä on kolminkertaistunut (ja minä olen yksi seuraajista). En ole hetkeen kuullut heistä, enkä olisi nytkään kuullut, ellen olisi aktiivisesti itse etsinyt tietoa tätä blogia varten.
Silti olen prime-asiakas, aihe iskee ja arvot iskevät omieni kanssa, minkä lisäksi olen joukkorahoitushörhö. Kuten moni muukin, olen kuitenkin lykännyt omaa sitoutumista.
Mitä useammin kampanja pääsee saman ihmisen verkkokalvoille, korviin ja aivoihin sitä todennäköisemmin hän avaa lompakkonsa ja antaa rahaa kampanjaan. Toiset kuitenkin haluavat ottaa aikansa ennen päätöksentekoa, toiset taas odottavat nähdäkseen miten kampanja etenee. Harmillisen moni kampanjoija kuitenkin luovuttaa ja antaa kampanjan hiipua.
Vältä kisaväsymys
Hyvällä suunnittelulla ja ennakkositoutumisella voi kuitenkin välttää lannistumisen kesken kampanjan. Sitoutumalla koko kampanja-aikaan ja suunnittelemalla markkinoinnin kampanjan loppuun asti loppukirin jaksaa paremmin, kuin kylmiltään ja valmistautumattomana.Loppukiriä varten voi tuottaa monenlaista sisältöä. Viime metreillä on tärkeä mainostaa kampanjan etenemistä ja viimeistään siinä vaiheessa aktiivisesti pyytää ihmisiä mukaan ja lahjoittamaan. Mikään ei ole niin ärsyttävää on kun kampanjan epäonnistuttua tutut tulevat kysymään, että hei mikä se linkki siihen sun joukkorahoituskampanjaan olikaan? Siinä on vaiheessa on liian myöhäistä.
Kertomalla ihmisille, että sinua tarvitaan nyt! saa monia kampanjasta jo kuulleita ihmisiä tukijoiksi sekä edelleen rummutettua uusille ihmisille kampanjasta.
Vaikka kampanja olisi jo saavuttanut minimitavoitteensa, ei kannata lopettaa, vaan tehdä paras mahdollinen tulos. Jotta mahdollisimman harva kampanjan loputtua, kysyy että hei mikäs se joukkorahoitusjuttu taas olikaan?
Lue lisää Kvääristöstä:
Miksi joukkorahoitus - 12.7.2021
Pride-viikko ja joukkorahoitus - 29.6.2021
maanantai 26. heinäkuuta 2021
Joukkorahoituskampanjan ennakkomarkkinointi VIP-asiakkaille: Case Kelosound
Kelosound käynnisti joukkorahoituskampanjansa ennakkomarkkinoinnin viime viikon tiistaina. Tutustuin Kelosoundiin keväällä Crowdfunded Summit 2021 seminaarissa. Kelosoundin toimitusjohtaja ja äänitaiteilija oli paikalla hakemassa oppia ja ideoita joukkorahoitusta varten ja bongasin nopeasti toisen suomalaisen chatista.
Kelosound tekee soivia puisia kaiuttimia, jotka hellivät ympäristöä luonnonäänillä. Kelosoundilla on jo toimivia tuotteita ja nyt joukkorahoituksella ovat julkaisemassa uuden pöydälle sopivan Pikkukelon.
Pikkukelon joukkorahoituskampanjassa on kyse vastike- tai tuotepohjaisesta joukkorahoituskampanjasta. Yritys hakee siis asiakkaita, Pikkukelon ennakkotilaajia, ei sijoittajia. Kampanja toteutetaan IndieGogo joukkorahoitusalustalla.
Dollarilla VIP-edut
He hyödyntävät VIP-mallia, jossa hakevat sitoutumisia ja sähköposteja ennen kampanjan julkaisua ennakkomarkkinoinnilla. Pikkukelon vippinä pääsee nauttimaan avokätisestä Early Bird VIP-alennuksesta, kun varsinainen kampanja alkaa. Lisäksi pääsee vaikuttamaan tuotekehitykseen sekä muita VIP-etuja ja materiaaleja.
Jotta VIPit saadaan sidottua kampanjaan, niin se edellyttää 1 dollarin ennakkomaksua. Yritys on suomalainen, mutta kampanjasta on tulossa kansainvälinen, joten dollarin hinta on järkevä. Ottamalla 1 dollarin ennakkomaksun pelkän sähköpostin kampanja kultivoi erittäin sitoutuneita VIP-asiakkaita, jotka kampanjan käynnistyessä erittäin suurella todennäköisyydellä myös ostavat tuotteen.
Vaihtoehtona on kerätä vain sähköposteja kiinnostuneilta ihmisiltä, jotta heille voi ohjata markkinointia ja muistutuksia, kuten Kelosound myös tekee VIP-sitoumusten lisäksi. Ihmiset, jotka jättävät vain sähköpostinsa, muuttuvat maksaviksi asiakkaiksi paljon pienemmällä todennäköisyydellä ja vaikeammin ennustettavasti. Samalla sitoumukset myös kertovat aidosta kiinnostuksesta tuotetta kohtaan.
Kampanja vauhdilla käyntiin
Jotta kampanja saa räjähtävän alun VIPit on mahdollista muuttaa tilaajiksi ennen kampanjan varsinaista alkua, jolloin kampanjan julkaisun yhteydessä on mahdollista näyttää jo hyviä lukuja osallistujista ja rahoitustilanteesta. Ideaalitilanteessa kampanjan minimitavoite olisi rahoitettu kampanjan ensimmäisenä varsinaisena päivänä, jolloin kelkkaan hyppäämisen kynnys on mahdollisimman matala uusille ihmisille.
Vahva menestys mahdollistaa lisäksi pääsyn IndieGogon omaan markkinointiin esimerkkinä kiinnostavasta kampanjasta. Tällainen näkyvyys voivat antaa huomattavan lisäpotkun kampanjalle.
Jokainen kerätty dollari on lisäksi rahaa kampanjointiin, jota voi käyttää mainosten ostamiseen eri some-kanavissa jo kampanjan aikana.
lauantai 24. heinäkuuta 2021
Unohtunut päivitys
Käyttämäni blogialusta, Blogger, antaa mahdollisuuden kirjoittaa ja ajastaa tekstejä valmiiksi. Ja monet blogi-gurut neuvovatkin kirjoittamaan tekstejä valmiiksi, jotta blogi pyörii, vaikka bloggaaja sairastuisi, elämä järkkyisi, luovuus ei kukkisi tai haluaisi pitää loman.
Unohdin kuitenkin kokonaan ajastaa jutun tälle viikolle. Elämän järkkyminen on kohdallani liioittelua. Kuitenkin viime viikonloppuna muutin vesivahingon takia kotoani huomattavasti pienempään asuntoon naapurirapussa. Vesivahingon selvittelyn ja maanantai-aamuna loppuunviedyn roudauksen ansiosta kuluva viikko on kulunut palautuessa ja lomaillessa, blogin unohtuessa taka-alalle. Tämä teksti meni meta-päivitykseksi.
Uusia tekstejä on kuitenkin luvassa ja loma on jo loppunut, kun tulevana maanantai ilmestyy taas ihan uusi joukkorahoitusaiheinen teksti.
Seuraava blogiteksti tulee käsittelemään Kelosoundin ennakkomarkkinoinnilla käynnistynyttä joukkorahoituskampanjaa. Kelosound käyttää joukkorahoituskampanjan toteuttamiseen Indiegogon alustaa, johon liittyy mielenkiintoisia ominaisuuksia, kuten yksilöidyt hinnat VIP-asiakkaille.
Kyseessä on vastikepohjainen joukkorahoituskampanja, joten uusi puolivuotiskausi käynnistyy suunnitellusti.
maanantai 12. heinäkuuta 2021
Miksi joukkorahoitus
Joukkorahoitus rakentaa idean näkyvyyttä ja ruokkii kasvualustaa
![]() |
| Kuvakaappaus Kvääristön Instagram-tililtä |
Joukkorahoituksen kynnys on matalampi
| Kvääristö on kerännyt 119 mesenaattia ja 5860 euroa 12.7.2021 mennessä |
Mahdollisia tukijoita, rahoittajia ja asiakkaita on siis paljon enemmän. Onko helpompi löytää ihminen/yhteisö joka antaa 10.000 euroa kuin 500 jotka antavat 20 euroa? Ja millä ehdoin sen kymppitonnin saa? On varmasti helpompi myydä 500 kappaletta 20 euron arvoisia lahjakortteja kuin yksi 10.000 euron lahjakortti. Saadakseen kymppitonnin pitää todennäköisesti luopua jostain enemmästä.
Joukkorahoitus on vaihtoehto silloinkin, kun alalla ei ole sijoittajia
Joukkorahoitus voi olla ponnahduslauta
maanantai 5. heinäkuuta 2021
Päivitys, joka käsittelee blogia
MAINOS. Teksti sisältää loppua kohden Plantuin alennuskoodin se on JUSSIKOIRANEN ja saat sillä 20% alennuksen ja minä saan komission Plantuilta.
Olen julkaissut joulukuusta 2020 alusta lähtien kerran viikossa blogitekstin ja joinain kuukausina joitain extra-päivityksiä, kuten viime viikolla Pride-viikon kunniaksi kirjoitin Kvääristön joukkorahoituskampanjasta, jossa haetaan rahoitusta Queer-henkisen kahvila-baarin perustamista varten.
Joukkorahoitusaiheisia tekstejä olen julkaissut nyt 46 tämä teksti mukaan lukien. Suurin panostukseni blogin eteen on liittynyt sisällön eli näiden tekstien tuottamiseen. Julkaisen tekstit maanantai-iltaisin, mutta maanantain sijaan suosituin aika vierailla blogissani näyttää olevan tiistai. Tiistain kävijäpiikki viittaisi siihen, että blogilla on muutamia säännöllisiä lukijoita, mikä tietysti ilahduttaa.
Ylivoimaisesti suosituin tekstini oli pohdintaa Mad Heidi-elokuvaan sijoittamisesta. Elokuvan tuottaja jakoi linkin tekstiini, mikä toi lyhyessä ajassa ison piikin kävijöitä. Sen jälkeen olen säännöllisesti tehnyt päivityksiä liittyen Mad Heidiin ja linkittänyt aikaisempiin teksteihini aiheesta ja ne ovat pysyneet suosittuina sekä tuoneet kävijöitä myös vanhempiin teksteihin.
Toiseksi ja kolmanneksi suosituimmat tekstit käsittelivät vuoden 2020 joukkorahoitussijoituksiani (klikin säästämiseksi sijoitin Mad Heidi elokuvaan sekä vaateyritys Rekkiin) sekä sitä miten joukkorahoituskampanja epäonnistuu. Molemmat tekstit ovat keränneet yksittäisiä käyntejä pitkään julkaisunsa jälkeen, pääosin todennäköisesti myöhempien linkitysten kautta.
Blogin kehityskohteita
Markkinoinnissa olen tarttunut mahdollisuuksiin kertoa blogista satunnaisissa tilanteissa, joissa se on ollut luontevaa ja jopa liittänyt linkin johonkin teksteihin. Jokainen verkossa tehty markkinointikerta on tuonut lisää liikennettä blogiin. Markkinointia voisin tehdä huomattavasti enemmän.
Hakukoneoptimoinnissakin olisi panostettavaa. Vaikka ihminen etsisi tietoa joukkorahoituksesta, niin blogiini ei helposti törmää, muuta kuin harvinaisemmilla "long tail" -hakusanoilla.
Blogger on toiminut tyydyttävästi blogialustana.
Suunnantarkistusta?
Oman käsitykseni mukaan olen käsitellyt tässä blogissa joukkorahoitusta pääasiassa pääoma- eli sijoituspohjaisten joukkorahoituskampanjoiden näkökulmasta. Sijoitusten alle menevät myös lainamuotoiset joukkorahoitukset. Niistä olen kirjoittanut verrattain hyvin vähän, vaikka Oma Maan lainapiiri saikin useamman tekstin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole pitää sijoitusblogia.
Tavoitteeni tälle on ollut tarjota tietoa joukkorahoituksen kentästä yleisesti. Olen puhunut joukkorahoituksen eri muodoista (listaten ensin neljä ja sitten muistaen viidennen), olen kirjoittanut seminaarikokemuksista ja jakanut omia sekä muiden vinkkejä alasta.
Pyrin nostamaan syksyllä sijoitusten rinnalle enemmän vastikepohjaisia joukkorahoituskampanjoita, sillä ne ovat yleisimpiä joukkorahoituskampanjoiden saralla, vaikka sijoituspuolen joukkorahoituksissa liikkuu ainakin kotimaassa paljon suuremmat summat.
Sisältöideoita ei ole koskaan liikaa
tiistai 29. kesäkuuta 2021
Pride-viikko ja joukkorahoitus
Helsinki Pride -viikko käynnistyi eilen ja jatkuu 4.7. asti. Sattumoisin törmäsin eilen (28.6.) Kvääristön joukkorahoituskampanjaan, joka sopii täydellisesti Pride-teemaan, joten sain ujutettua blogiini pride-aiheisen päivityksen.
Kvääristön joukkorahoituskampanja käynnistyy virallisesti huomenna (30.6.2021), mutta kampanjan ennakkomainostus on jo käynnissä ja rahoittaminen alkanut. Kampanjan käynnistämiseksi Kvääristö on järjestänyt tänään 29.6. Street Pride Bar kampanjan aloitusbileet. Hyvällä ennakkokampanjalla on mahdollista saada kampanjalle räjähtävä alku.
Kvääristöstä tulee queer-naisille ja muunsukupuolisille suunnattu baari-kahvila Helsinkiin, mikäli joukkorahoituskampanja onnistuu. Kampanja on toteutettu kotimaisen joukkorahoitusalusta Mesenaatin kautta ja kyseessä vastikepohjainen joukkorahoituskampanja. Itse jouduin hetken pohtimaan nimeä, mutta Kvääristö on ilmeisesti suomalainen väännös sanasta queer.
Kampanjan taustalla on Queer Group Oy, kesäkuussa kampanjaa ja myöhemmin kahvila-baaria pyörittämistä varten perustettu yhtiö. Kampanja minimitavoite on 30.000 euroa. Yhtiöllä ei ole vielä omia nettisivuja, mutta Mesenaatin lisäksi Kvääristö löytyy jo ainakin Instagramista ja Facebookista.
Virallisesti kampanja tosiaan alkaa huomenna ja jatkuu 22.8.2021 asti kestäen vajaat kaksi kuukautta. Tätä tekstiä kirjoittaessa ennakkomarkkinointi on jo purrut ja kampanjalla on saanut taakseen jo 28 tukijaa tai mesenaattia sekä melkein 1 500 euroa. En hoksannut napata kuvakaappausta aloittaessani, jolloin mesenaatteja oli vasta neljä.
Kampanjan vastikkeista
Kampanjan vastikkeina on varsin klassisia ja kahvila-baarille sopivia lahjakortteja, avajaislippuja, vip-asiakkuuksia, nimi tukijatauluun sekä queer-henkisiä Kvääriä markkinoivia tarroja ja magneetteja. Avajaislippujen rinnalla hyvin elämyksellinen ja sitouttava sekä arvokas vastike on 250 euron arvoinen viinilistan suunnittelutapahtuma, jota kuvataan mahdollisuutena päästä kurkistamaan ravintolan perustamisen kulisseihin.
Lisäksi tarjolla on 1 000 euron arvoinen räätälöity vastike, joka voi kampanjan sanojen mukaan teini-ihastuksen mukaan nimetty drinkki, LGBT -minikirjasto tai kissan ristiäiset Kväärissä. Itseäni ilahdutti lisäksi 150 euron vastike "puolen vuoden kahvit ja teet", jolla saa nimensä mukaisesti nauttia Kväärissä puolen vuoden ajan rajattomasti kahvia tai teetä.
Queer ja joukkorahoitus
Joukkorahoitusta on hyödynnetty aikaisemminkin Pride-aktivismissa. Tänä vuonna (2021) Rovaniemellä järjestettävä Arctic Pride ja vuonna 2018 Kouvolan Pride keräsivät niinikään Mesenaatti.me palvelun kautta rahoitusta ja molemmat onnistuivat saamaan kasaan enemmän kuin oman minimitavoitteensa.
Lisää sisältöä Kvääristöstä:
Joukkorahoituskampanjan loppukiri - 2.8.2021
Miksi joukkorahoitus - 12.7.2021
Lähteet:
Mesenaatti - Arctic Pride -viikko Rovaniemellä 22.-28.3.2021
Mesenaatti - Kouvola Pride 20.-25.8.2018
Yle - Kouvola Pride keräsi lähes 5 000 euroa joukkorahoituksella - 9.8.2018



