maanantai 28. kesäkuuta 2021

Oma Maan lainapiiri onnistui

Joukkorahoitus sopii hyvin myös vahvasti yhteiskunnallisella pohjalla toimiville yhteisöille. Tästä hyvänä esimerkkinä on Oma Maan lainapiiri, joka onnistui keräämään eilisiltaan mennessä 23 020 euroa. 

Lainapiiri mahdollistaa kesän investointeja. Seuraava askel on valmistautua syksyn osakeantiin, jolla on tarkoitus vahvistaa osuuskunnan omaa pääomaa. 

Jos lainasit osuuskunnalle rahaa lainapiirissä voit muuttaa lainasi osakkeiksi tulevassa osakeannissa. 

Lisärahoituksen tarve vuosina 2021-2023 on 150 000 - 200 000 €, joten Oma Maan joukkorahoituskampanjoita nähdään vielä useita. Omaa Maata voi kuvata erikoiseksi tai jopa eksoottiseksi sijoituskohteeksi, sillä sen tarkoitus ja pyrkimys ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen ja osuudenomistajilleen. Ei ainakaan perinteisessä mielessä, jossa voittoa mitataan tilille kertyvinä osinkoina.  

Sijoituksien avulla on tarkoitus kehittää ekologista ja yhteisöllistä ruokaosuuskuntaa, joka pyrkii lisäämään mikrotasolla luonnon monimuotoisuutta sekä vahvistamaan jäsentensä ruoka-omavaraisuutta, kuitenkin maaperää ja luontoa kunnioittaen. Osuuskunnan toiminnan ytimessä onkin uudistava ja kestävä kumppanuusmaatalous, jossa luonto on mukana kumppanina.

Osoituksena ruokaosuuskunnan kestävyydestä se on myös mukana Helsingin yliopiston suunnittelemassa Kestävyys MOOC-kurssissa.

Aiemmat tekstit Oma Maa ruokaosuuskunnasta: 

Oma Maan lainapiiri - 24.5.2021




Ei kommentteja: