tiistai 28. helmikuuta 2017

Kettu tuli taloon

Kettu ja minä.

Uusi vuosi on alkanut taas opintojen täyteisenä. Olen ryydittänyt perustutkintoani osuustoimintaopinnoilla. Alan vihdoin olla loppusuoralla. Kandidaatin tutkielman palautus on kuitenkin viivästynyt ja se olisikin kevään tärkeimpiä projekteja saada loppusilauksineen hyväksytyksi. Sitten aloitettua gradun parissa. 

Suurin elämänmuutos on vuoden vaihteessa taloksi asettunut Kettu. Se on oikeasti koira, portugalinpodengo. Se on jo yksitoista vuotta vanha ja tuli eläkepäivilleen asumaan minun ja managerin kanssa. Minä olen saanut olla enimmäkseen iltalenkittäjä. Manageri on käynyt pääasiassa aamu- ja päivälenkeillä. 

Ketun kanssa kulkiessa Vaasan kadut, puistot ja upeat palokujat ovat tulleet yhä tutummiksi ja niitä on ehtinyt ihastella aivan uudella tavalla. Yhteislaiduntamisen ongelmatkin ovat saaneet konkreettisia piirteitä, kun olen välillä kerännyt toisten koiranulkoittajien jätöksiä. Ketun kanssa ja Ketun takia olen saanut miettiä paljon myös eläinten omistamista ja sen eettisyyttä. Olen kuitenkin onnellinen Ketusta, joka on lisännyt päivittäistä ja viikottaista hyötyliikuntaani huomattavasti.

Sijoittamisen monet näkökulmat

Eettisiä pohdintoja olen käynyt myös sijoittamiseen ja yritystoimintaan liittyen. Pitkän tauon jälkeen aloin taas sijoittaa. Salkussa on muutamien osuuskuntien osuuksia, muutamia pörssiosakkeita, sekä Invesdorin kautta tehtyjä osakesijoituksia listaamattomiin yrityksiin. Kolme pääsektoria ovat elintarvike- ja ravintola-ala, pääomasijoittaminen sekä kiinteistöala. Lisäksi salkussa on hiukan avaruusteknologian, kierrätyksen ja perusinfrastruktuurin parissa toimivia yrityksiä. Jonkin verran rahaa on säästötileillä. 

Managerin kanssa tehty sijoitus Kaupunkitarinat Oy:hyn ja Radio Helsinkiin oli onnistunut siinä mielessä, että Radio Helsinki on saanut jatkaa toimintaansa. Sijoitus oli epäonnistunut perinteisessä mielessä. Yhtiökokouksessa päätettiin varsinainen liiketoiminta myydä Muusikkojen liitolle, mutta velka- ja palkkarästejä jäi yhä Kaupunkitarinoille. Tarkemmin kaupasta voi lukea esim. Imagesta. Sijoituksen tarkoitus oli alkujaankin tukea ja varmistaa Radio Helsingin toiminnan jatkuvuus, joten luokittelen sijoituksen onnistumiseksi.

Suurin osa sijoituksistani noudattelee yhtä kahdesta linjasta. Joukkorahoitteisissa osakeanneissa olen sijoittanut pieniin yhtiöihin, jotka saattavat vuosien kuluttua olla erittäin arvokkaita. Pörssiosakkeisiin sijoittaessani taas olen hakenut vakaata ja kestävää liiketoimintaa sekä tasaista osinkovirtaa. 


Yhden sijoituksistani tein Ägräs Distilleryn osakeannissa. Ägräs on uusi pientislaamo Fiskarsissa, joka tällä hetkellä tuottaa kotimaista giniä ja akvaviittiä. Myös viskiä on kypsymässä, mutta koko erä on jo ennakkotilattu. Tätä sijoitusta voisi pitää epäeettisenä, koska liiketoiminta perustuu siihen, että kuluttajat joisivat väkeviä. Olen hyvin vakaasti sitä mieltä, että alkoholi ja sen väärinkäyttö on merkittävä kotimainen ongelma. Näen hyvänä asiana suomalaisen juomakulttuurin muutoksen, jossa maku ja maistelu vievät tilaa humalahakuisuudelta. Pienpanimobuumi ja Ägräs ovat toisaalta muutoksentekijöitä ja sen tulosta. Mielestäni parempi on, että suomalaiset juovat kotimaisia viinaksia, kuin ulkomaisia viinaksia, jolloin veropohja erilaisten sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien hoitamiseen on vankempi. Pidän silti sijoitusta hivenen kyseenalaisena.  

Nordic Crowfunding Event 17.3.2017

Ostin juuri lipun itselleni pohjoismaiden joukkorahoitus liiton tapahtumaan Helsingissä. Siellä käsitellään monipuolisesti joukkorahoitusta, niin pääomaperusteista kuin palkkioperustaistakin. Päivän ohjelmaan on varattu myös 15 minuuttia Ägräksen onnistunutta joukkorahoituskampanjan esittelyä varten. Jos eksyt paikalle, niin olisi mukava vaihtaa ajatuksia. 


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Sivistyksen vuosi

Siitä on hetki aikaa, kun olen päivittänyt tätä blogia, tai ylipäänsä kirjoittanut ylös jotain puhtaasta kirjoittamisen ilosta. Viimeinen päivitys on ajalta juuri siviilipalveluskoulutuksen alusta. Sen jälkeen olen ehtinyt painaa omasta mielestäni paljon töitä. Joulukuussa lopetin työt ja siirryin taas kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Tosin heti tammikuussa lupauduin töihin vajaalla kymmenellä tunnilla viikossa.  

Tästä vuodesta olen kuitenkin päättänyt tehdä sivistyksen vuoden. Sivistystä on monenlaista ja sana itsessään on hirveän arvolatautunut. Olen tänä vuonna käynyt Vaasan ylioppilasteatterissa katsomassa "Päivät kuin unta", Vaasan kaupunginteatterissa "John Wikströmin elämä" sekä Wasa Teaternissa "Acts of Goodness" ja "Oscar och den Rosa Tanten". Olen osallistunut Väestöliiton koulutukseen terveydestä, tasa-arvosta ja turvallisuudesta sekä Suomen Punaisen Ristin humanitaarisen oikeuden jatkokurssille Oulussa, jossa käsiteltiin lasten asemaa konflikteissa.

Olen viettänyt paljon aikaa yliopistolla luentosaleissa ja kirjastossa. Paljon työtä ja lukemista on vielä edessä, mutta aiheeksi on nyt haarukoitunut vapaaehtoistyön tuottamat kustannussäästöt julkiselle sektorille. Tutkin aihetta terveystaloustieteen näkökulmasta. Idea kristallisoitui oikeastaan vasta, kun osallistuin kansainväliseen konferenssiin "Rauhasta, rauhanvälityksestä ja konfliktitutkimuksesta". Se järjestettiin täällä kotikylässäni Vaasassa, Åbo Akademilla, jossa on myös englanninkielinen maisteriohjelma samalla nimellä.

Konferenssissa ekonomi Koustov Dalal kertoi väkivallan kustannuksista. Hän konkretisoi terveystaloustieteellisen näkemyksen, jonka mukaan ihmisten aika jakautuu eri osioihin, joista mitä terveempi on sitä enemmän aikaa käytetään vapaa-ajalla kotihyödykkeiden tuottamiseen ja markkinoilla osallistumiseen, kun taas sairastaminen leikkaa kumpaakin ja erityisesti markkinoille osallistumista. Alla oleva video kuvaa kustannus-hyöty ajattelun kautta, mistä terveystaloustieteessä on kyse. Videon halusin liittää tähän, koska siinä on piirustetaan.

Sain vihdoin aiemmin kuljetun polun auki aiheeseen, jonka olin alusta lähtien halunnut liittää epämääräisesti hyvinvointiin ja julkisen sektorin kustannuksiin. Nyt olen sitten alkanut perehtyä terveystaloustieteeseen, samalla kun olen suorittanut roikkumassa olleita tutkinnon pakollisia osia. Enkä ole pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan olen käynyt opiskelemassa myös kulttuurienvälisen viestinnän opintoja.

Lisäksi olen käynyt paikallisessa filosofisessa keskusteluryhmässä Sokratesklubissa ja Vaasanseudun Vihreiden järjestämissä Tiistaiklubeissa, Saa nähdä mitä kaikkea tänä vuonna vielä ehtii. Yksi sivistyksen vuoden tavoitteista on kuitenkin ottaa rennosti ja antaa aikaa ajattelulle ja levolle. Vuoden on ehdottomasti tarkoitus olla myös hyvinvoinnin vuosi.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Siviilipalvelusmiehenä

Aika juoksee, kiitää ja ryntäilee. Nyt olen päätynyt pieneksi hetkeksi rauhalliseen paikkaan, eristyneeseen Lapinjärven sivarikeskukseen. Ensimmäinen yö takana, ensimmäinen päivä edessä. Meininki on rentoa ja istun Sikalassa touhuamassa koneella.

Olen ehtinyt tänä aamuna vastata useampaan sähköpostiin kuin pitkään aikaan mistään. Odotan kirjojen ja kurssimateriaalien kanssa varsinaista sivarikoulutusta alkavaksi. Ensimmäiset fiilikset ovat positiivisia.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Olen siivonnut

Ihan totta, olen siivonnut nyt jonkun puolitoista kuukautta. Vähän virittelin tiskejä ja sisävarastoa yms. siistimpään kuntoon jo elokuun puolella. Syyskuun alusta lähtien minulla on nimittäin ollut kämppis. Tai alivuokralainen tarkkaan ottaen. Tai tarkkaan ottaen mä en ole ihan varma, mikä se on, koska virallista päätöstä vielä odotellaan. Hyvä kaveri se kuitenkin on. Ja se on saanut minut skarppaamaan taloudenpidossa. Vuokranantajana pitää vähän yrittää.

Vielä kun pari viikkoa investoi tähän urakkaan, niin alkaa olla tilaa ja avaruutta taas ympärillä. Jossain vaiheessa alkaa mennä tavaraa myyntiin. Kirjoja on nurkissa ja komeroissa ja asunnoissa ympäri Suomen. Niitä olen ajatellut laittaa vähän kiertoon.

Siivoamisen lisäksi olen opiskellut, ainakin hiukan. Tämä teksti on oikeastaan sunnuntaisen opiskelurupeaman välttelyä. Olen useammalla mielenkiintoisella kurssilla ne muun muassa käsittelevät suomalaista kansalaisyhteiskuntaa, megatrendejä ja aikamme romaanikirjallisuutta. Saa nähdä monestako kurssista suoriudun.

Runoiluni on noussut uudella tasolle. Olin Hangossa Maailmanlopun Kahvilassa ja lausuin ensimmäistä kertaa tuntemattomille ihmisille runojani. Se oli hyvä kokemus, palkkioksi pari euroa karkkirahaa ja mielinmäärin paikallisen pizzerian pizzaa, iso kiitos Nadinille. Marraskuussa pitäisi mennä uudestaan Hankoon runoilemaan. Sitten mun runokirjaa (se iänikuinen Chapels) olisi tarkoitus mennä myyntin Seinäjoelle Kirjamessuille.

Ja yllin kyllin on tietysti omia hulluja haaveita, mutta en vain ole saanut aikaiseksi repiä niihin riittävästi aikaa kaikelta muulta kivalta. Nyt palaan megatrendien pariin.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kuopion mammuttia katsomassa

Kävin viikonloppuna Kuopiossa. Sinne on Vaasasta matkaa ja junamatkoihin menikin yhteensä neljätoista tuntia. Onneksi pidän matkustamisesta  ja mikäpä olisi junassa körötellessä. Jätin läppärinkin kotiin ja varasin muutamia kirjoja.

Valinnanvarasta huolimatta luin lähes koko matkan Mustan Kanin Kolosta ostamaani anarkisti-kirjaa, Nowtopia. Kirja resonoi syvimpien haaveideni kanssa. Siinä käydään läpi työväenliikkeen historiaa, esitellään vaihtoehtoliikkeitä, ollaan rauhallisia ja aggressiivisia. Kirjassa puhutaan työstä, jota ihmiset ovat valmiita tekemään ilmaiseksi, työstä joka rikastuttaa yhteiskuntaa, mutta ei kasvata BKT:tä. Sitä ahmiessa inspiraatio omakustannekirjallisuuden museota kohtaan vain kasvoi ja kasvoi. Ajattelin käyttää vapaa-aikaani Valamon luostarissa museoajatusten siistimiseen ja siivilöimiseen. Haluaisin jopa lähteä kokeilemaan mesenaattia museoprojektin parissa.

Viikonlopun kasvattama into museota kohtaan ei johdu vain kirjasta. Ehdin lauantaina tutustua Kuopion museon ja sen eri kerroksiin, joista yhdestä löytyi mammutti. Siellä oli myös näyttely nimeltä Stipendiaattien repusta - Kuopion isänmaallinen seura ry 130 vuotta. Stipendiaattien elämä ja Kuopion historia, jonka Viktor Barsokevitschin valokuvat toivat eläväksi, näyttäytyi kiehtovana ja ennen kaikkea muistamisen arvoisena. Hassut stipendiaatit eivät tajunneet 130 vuotta sitten kerätä uusia tarvekaluja, joista iso osa olisi ollut jo viimeiset 100 vuotta historiallisia. Kuopion museon historia, johon Kuopion isänmaallisen seuran ry:n ja Kuopion Luonnon ystäväin yhdistys ry:n historiamat saivat mielikuvituksen laukkaamaan...

Mutta museon perustaminen ei ole yhden yön juttu, tiedän sen innostuksestani huolimatta.

Kuopiossa tuli valssattua. Elämässäni on riittänyt kuntoiluintoilua, nyt on taas sellaisen aika. Loppukevät meni laiskotellessa, mutta tänään päädyin vihdoin Fitocrazyyn. Olen aikaisemmin kokeillut Heiaheiaa, mutta se ei samalla tavalla puhuttele pelaajaa sisälläni. Fitocrazyssä kerätään pisteitä ja noustaan tasoja, samalla kun kuntoa kohennetaan.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Taiteeseen sijoittamisesta

Olen taas haaveillut omista bisneksistä, miettinyt mitä haluaisin tehdä ja mistä voisin laskuttaakin. Managerilla oli aiheeseen liittyen mahtavia ideoita. Taustalla olen kypsytellyt ajatuksiani omasta museokahvilakirjastosta eli omakustannekirjallisuuden museosta.

Olen muun muassa haaveillut palkkaavani tutkijoita keräämään arkistoa kotimaisista omakustannekirjailijoista. Osa tutkijoiden työajasta menisi asiakkaita tarjoillessa ja kahvia keitellessä. Se on taas jotain mitä haluaisin itse tehdä, mutta aloittamisen aika ei ole vielä. Ehkä museo-ideasta kuullaan vielä.

Se on jotain joka voisi sopia jopa mesenaattiin. Sieltä voisi hakea alkupääomaa ja löytää samanmielisiä kumppaneita aloittamiseen.

Olen viime aikoina halunnut kirjoittaa työmatkastani Särkänniemeen, runoraapaisusta, reissuista, lentomaksuista. Tulevaisuus on auki ja mahdollisuukset rajattomat. On vaikea sanoa mihin kaikkeen tulen tarttumaan. Tänään kielsin itseltäni Unkarin alkeisopinnot, vaikka rahat olisivat riittäneet, niin puolet luennoista olisi jäänyt Lapin reissun alle.

Inspiraatio

ja idea kirjoittamiseen kuitenkin lähti Kyösti Kakkosesta, joka tuli tutuksi Suomen Leijonan Luolasta. Leijonan luola on hieno ohjelmaformaatti. Kyösti Kakkonen oli kuitenkin tällä kertaa Kauppalehden jutussa, jossa käsitellään taiteeseen sijoittamista.

Kyösti Kakkosen kommentit nostavat kirjoituksen tasoa. "Itse ajattelin, että tässä on kysymys oikeasta sisällöstä. Miten poikkeuksellista osaamista ja lahjakkuutta näillä taiteilijoilla on ollut, ja miten he innoittivat toisiaan." "Hyvä taide on aina hyvä sijoitus."

Jos aletaan ajatella sijoituksia, jotka tuottavat mielihyvää (taloudellisen tuoton sijaan) laajemmin sijoituksina, pääsemme hiukan lähemmäs maailmaa, jossa haluaisin elää. Kuitenkin jutusta paistaa pinnan alta omituinen tuoton tavoittelu ja taloudellinen kilpailu. Jutussa muun muassa tarjotaan ohjeita miten sijoittaa taiteeseen. Isovanhemmiltani saisin parempia ohjeita, heillä on silmää miellyttävä ja monipuolinen taidekokoelma.

Minua ärsyttää miten nykyään niin monesta asiasta etsitään taloudellisen hyödyn näkökulmaa. Onhan sitä helppo verrata. Mutta siinä päästään kysymykseen, jota hiljan yhdellä pankkikurssilla pohdin, mitä se suurempi tai pienempi luku kertoo. Mitä väliä sillä on?

Mitä väliä on sillä minkähintainen taulu oli? Mitä väliä on sillä minkähintainen se on nyt?

Nuorempana 

haaveilin eksoottisten tuotteiden rahastosta, sijoituspalvelusta, joka keräisi taidetta ja kulttuuria ja pyrkisi näyttelyillä kerryttämään korkoa niille. Tavallaan haluaisin sellaisen edelleen toteuttaa. Sama bisnes eri lähestymistapa, taiteen yhteisomistus. Se pätee useimpiin asioihin. Vegaanitkin syö, syömisen ollessa avainsana, anglismi.

Mikä mun ongelma on? En tykkää siitä, miten taiteellakin pitää kilpailla ja erityisesti omistuksella, sisällön sijaan.

Vaasassa on erikoinen paikka, Edvininpolku. Sitä ei ole helppo löytää kartalta, eikä myöskään Vaasan kaupungin nettisivuilta. Kuntopolun varrelle on vuosien varrelle karttunut yli sata Edvin Hevonkosken teosta. Siellä ne ovat ihan vapaasti katseltavissa. Kaupunki ei kuitenkaan sillä juuri ylpeile. Eihän siitä saa rahaakaan, siellä ne rojut vaan lojuu. Taiteen arvostus...

Olen onnellinen että sain vihdoin aikaiseksi käydä tutustumassa polkuun tänä kesänä. En ole aikaisemmin tajunnut mistä polussa on kyse. Siellä on patsaita. Kaikenlaisia patsaita. Jättiläismaisia hyönteisiä, metallia, puuta, lintuja, karhuja, kiveä, kotimaista kirjallisuutta, vaikka mitä.

Suosittelen käymään, jos olet Vaasassa. Polku on lähellä Kivihaan Citymarkettia. Polusta saa nauttia ilmaiseksi.

torstai 2. toukokuuta 2013

Aika on internet ihmisiltä ihmisille

Luin juuri Paul Millerin yhteenvedon vuodesta poissa internetistä. Istun Pendolinossa matkalla Helsingistä Vaasaan. On aikaa ihmetellä. Aika kuluu nykyään yhtäällä hitaasti, toisaalla nopeasti. Viikko sitten tähän aikaan vielä nukuin Dublinissa, ellen sitten ollut pikkuhiljaa siirtymässä rasvaiselle aamupalalle Fleet Street Hotellin pieneen aamiaissaliin.

Viikon aikana olen ehtinyt seikkailla ympäri Herttoniemeä, osallistua talkoolaisena, katselijana, kuuntelijana ja keskustelijana Atomic Cine-elokuvafestivaaleille, käydä Tokoinrannan anarkistivapussa, osallistua ympäristöfilosofisen klubin keskustelutilaisuuteen, hoidella hyvin erilaisten järjestöjen luottamustehtäviä, tehdä hiukan etätöitä ja opiskella. Eikä siinä vielä kaikki.

Miller oppi vuoden aikana hyvin yksinkertaisia asioita. Kaikki on dadaa ja seitsemänsadan sortin aisteja. On hauska altistaa itsensä erilaisuudelle ja erilaisille asioille, muuttua. Oppimisen festivaaleilla oli hauskaa. Siellä oli tyyppi jonka bisnes oli aikaisemmin ollut ihmisten lähettäminen maailmalle vapaaehtoishommiin. Hänellä oli mielenkiintoisia ajatuksia maailmasta ja oppimisesta. Hänestä hyödyllisempää on kulkea toisten kengissä, sen sijaan että yrittää kuvitella minkälaista toisten kengissä kulkeminen mahtaa olla.