maanantai 15. maaliskuuta 2021

Onnistuneen joukkorahoituskampanjan edellytykset

Culture Creative Fund kehittämishankkeessa pohdittiin luovien alojen rahoitusta. Osana hanketta, tarkasteltiin myös joukkorahoitusta.

Seuraavalla videolla haastateltiin Mesenaatti.me - joukkorahoitusalustan Pauliina Seppälää. 


Videolla käydään läpi useita hyviä näkökulmia nimenomaan vastikkeellisten kampanjoiden näkökulmasta, koska Mesenaatti.me on erikoistunut vastikepohjaisiin joukkorahoituskampanjoihin.

Pauliina kertoo videolla yleispätevät edellytykset onnistuneelle joukkorahoituskampanjalle:

1. Kinnostava hyvä hanke, joka on selkeä on helposti selitettävissä

2. Mietittynä potentiaalinen rahoittajakunta sekä ideat heidän tavoittamiseen

Bonusta kampanjalle on jos on valmiiksi isot verkostot potentiaalisiin rahoittajiin

3. Suunnitelma rahoittajia kiinnostavista vastikkeista

4. Kampanjointi

Kaikkein tärkein edellytys onnistumiselle, on Pauliinan mukaan, aktiivinen kampanjointi. Rahoituksen hakijan pitää olla valmis markkinoimaan ja pyytää ihmisiä rahoittamaan sekä kertomaan eteenpäin kampanjasta. Kampanjasta pitää viestiä aktiivisesti. 

Yleisiä sudenkuoppia on olettaa, että kampanjan käynnistäminen riittää ja alusta tekee työn rahoituksen keräämiseksi. Toinen yleinen sudenkuoppa on jättää muistuttaminen häveliäisyyssyistä.





Ei kommentteja: