tiistai 28. helmikuuta 2017

Kettu tuli taloon

Kettu ja minä.

Uusi vuosi on alkanut taas opintojen täyteisenä. Olen ryydittänyt perustutkintoani osuustoimintaopinnoilla. Alan vihdoin olla loppusuoralla. Kandidaatin tutkielman palautus on kuitenkin viivästynyt ja se olisikin kevään tärkeimpiä projekteja saada loppusilauksineen hyväksytyksi. Sitten aloitettua gradun parissa. 

Suurin elämänmuutos on vuoden vaihteessa taloksi asettunut Kettu. Se on oikeasti koira, portugalinpodengo. Se on jo yksitoista vuotta vanha ja tuli eläkepäivilleen asumaan minun ja managerin kanssa. Minä olen saanut olla enimmäkseen iltalenkittäjä. Manageri on käynyt pääasiassa aamu- ja päivälenkeillä. 

Ketun kanssa kulkiessa Vaasan kadut, puistot ja upeat palokujat ovat tulleet yhä tutummiksi ja niitä on ehtinyt ihastella aivan uudella tavalla. Yhteislaiduntamisen ongelmatkin ovat saaneet konkreettisia piirteitä, kun olen välillä kerännyt toisten koiranulkoittajien jätöksiä. Ketun kanssa ja Ketun takia olen saanut miettiä paljon myös eläinten omistamista ja sen eettisyyttä. Olen kuitenkin onnellinen Ketusta, joka on lisännyt päivittäistä ja viikottaista hyötyliikuntaani huomattavasti.

Sijoittamisen monet näkökulmat

Eettisiä pohdintoja olen käynyt myös sijoittamiseen ja yritystoimintaan liittyen. Pitkän tauon jälkeen aloin taas sijoittaa. Salkussa on muutamien osuuskuntien osuuksia, muutamia pörssiosakkeita, sekä Invesdorin kautta tehtyjä osakesijoituksia listaamattomiin yrityksiin. Kolme pääsektoria ovat elintarvike- ja ravintola-ala, pääomasijoittaminen sekä kiinteistöala. Lisäksi salkussa on hiukan avaruusteknologian, kierrätyksen ja perusinfrastruktuurin parissa toimivia yrityksiä. Jonkin verran rahaa on säästötileillä. 

Managerin kanssa tehty sijoitus Kaupunkitarinat Oy:hyn ja Radio Helsinkiin oli onnistunut siinä mielessä, että Radio Helsinki on saanut jatkaa toimintaansa. Sijoitus oli epäonnistunut perinteisessä mielessä. Yhtiökokouksessa päätettiin varsinainen liiketoiminta myydä Muusikkojen liitolle, mutta velka- ja palkkarästejä jäi yhä Kaupunkitarinoille. Tarkemmin kaupasta voi lukea esim. Imagesta. Sijoituksen tarkoitus oli alkujaankin tukea ja varmistaa Radio Helsingin toiminnan jatkuvuus, joten luokittelen sijoituksen onnistumiseksi.

Suurin osa sijoituksistani noudattelee yhtä kahdesta linjasta. Joukkorahoitteisissa osakeanneissa olen sijoittanut pieniin yhtiöihin, jotka saattavat vuosien kuluttua olla erittäin arvokkaita. Pörssiosakkeisiin sijoittaessani taas olen hakenut vakaata ja kestävää liiketoimintaa sekä tasaista osinkovirtaa. 

Yhden sijoituksistani tein Ägräs Distilleryn osakeannissa. Ägräs on uusi pientislaamo Fiskarsissa, joka tällä hetkellä tuottaa kotimaista giniä ja akvaviittiä. Myös viskiä on kypsymässä, mutta koko erä on jo ennakkotilattu. Tätä sijoitusta voisi pitää epäeettisenä, koska liiketoiminta perustuu siihen, että kuluttajat joisivat väkeviä. Olen hyvin vakaasti sitä mieltä, että alkoholi ja sen väärinkäyttö on merkittävä kotimainen ongelma. Näen hyvänä asiana suomalaisen juomakulttuurin muutoksen, jossa maku ja maistelu vievät tilaa humalahakuisuudelta. Pienpanimobuumi ja Ägräs ovat toisaalta muutoksentekijöitä ja sen tulosta. Mielestäni parempi on, että suomalaiset juovat kotimaisia viinaksia, kuin ulkomaisia viinaksia, jolloin veropohja erilaisten sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien hoitamiseen on vankempi. Pidän silti sijoitusta hivenen kyseenalaisena.  

Nordic Crowfunding Event 17.3.2017

Ostin juuri lipun itselleni pohjoismaiden joukkorahoitus liiton tapahtumaan Helsingissä. Siellä käsitellään monipuolisesti joukkorahoitusta, niin pääomaperusteista kuin palkkioperustaistakin. Päivän ohjelmaan on varattu myös 15 minuuttia Ägräksen onnistunutta joukkorahoituskampanjan esittelyä varten. Jos eksyt paikalle, niin olisi mukava vaihtaa ajatuksia. 


Ei kommentteja: